Syksyn hellettä Räpinassa

Kiipulan viiden puutarha- ja kolmen kiinteistöalan opiskelijan Viron vaihtojakso on päässyt onnellisesti alkamaan alkuhankaluuksien jälkeen. Eilen tuloiltana majoituimme mukavaan Nooruse 1 - nimiseen asuntolaan ja tapasimme Aigin, jonka kanssa käytiin  läpi tulevaa ohjelmaa.

Tänään Urve esitteli koulua ympäristöineen sujuvalla suomen kielellä. Koulun tilat olivat todella siistit ja varsinkin koulun viihtyisä kirjasto teki vaikutuksen. Puistolueet ovat laajat ja kasvillisuus monipuolista.  Iltapäivällä lounaan jälkeen aloitimme työt siistimällä koulun sisääntulon kasviryhmää puistopuutarhuri Illen ohjauksessa  mukavassa 27 asteen  lämmössä :). Myös Ille taisi suomen kielen.

Räpinan puutarhakoulun päärakennus

Aamusäteet perennanäytemaalla

Leikkokukkamaa

Helteisen päivän jälkeen raikastava suihku ja pieni lepohetki oli  tarpeen itsekullekin. Suunniteltu iltauinti kylän uimarannalla päätettiin siirtää myös tuleviin päiviin.  Jokainen hankki itselleen illallistarpeet paikallisesta marketista ja valmisti ruuan joko yksin tai asuinkaverin kanssa.

Ensivaikutelma Räpinasta on todella hyvä. Seuraavat kirjoitukset ovat opiskelijoiden tunnelmia ja kokemuksia heidän itsensä kirjoittamina.

Kommentit