Sähköistä työllistämistä Slovakiassa




Olimme sopineet tapaamisen paikallisen ISTP -nimisen yrityksen kanssa, joka tuottaa sähköisen alustan työllistämispalveluille. Yrityksessä tehdään muitakin toimia työllistymisen edistämiseksi, ja työntekijät benchmarkaavat eri maiden uraohjauskäytäntöjä. Näin tehdään mm. Viron ja Uuden-Seelannin kanssa.

Rahoitus sivuston laatimiseen tulee Slovakian valtiolta. Palvelun ensisijainen tavoite on auttaa ihmisiä löytämään töitä ja uudistaa työllistämispalveluja. Sivustolla on ollut viimeisten 30 päivän aikana 900 000 käyntiä. Se on perustettu 2003, ja sen uusin versio on julkaistu vuonna 2013. Ajatuksena on tehdä oma portaali, jonka voi tuoda kaikkien näkyville ja saataville.

Sivuston kohderyhmänä ovat työnhakijat, työntekijät sekä opiskelijat (myös opiskelijat voivat luoda itselleen profiilin). Omasta näkökulmastamme sivusto oli hyvin paljon samanlainen, kuin Suomen TE-toimiston sivut. Sivuilla on työnantajien ja oppilaitosten videoita, CV-pohjia ja ohjausta niiden  tekemiseen. Myös koulutusneuvontaa tarjotaan. Voi etsiä vaihtoehtoja, mikä koulutusala kiinnostaa, ja missä sitä voi opiskella. Sivustolla on myös chat-palvelu, sähköposti ja ilmainen puhelinnumero.

Sivustolla on 95 000 työpaikkaa auki. Rekisteröityneen käyttäjän on helppo lähettää CV avoimeen työpaikkaan. Kuvia ja videoita ei vielä ollut mahdollista lisätä, mutta kiinnostusta sivuston eri toimintojen kehittämiseen löytyi kyllä. Tarjolla oli myös uraohjaustyökalu: jos löydät itsellesi sopivan työpaikan, voit klikata kohtaa ”testaa itseäsi”. Kyseessä on itsearviointilomake, jossa arvioidaan oma osaaminen, koulutus, jne. Loppuarviointi kertoo, oletko sopiva työhön, ja miten mahdollisesti sinun pitäisi lisätä osaamistasi.

Jokainen käyttäjä voi luoda oman tilinsä. Työnhakijan tilillä käyttäjiä 450 000. Käyttäjän tulee tehdä tili, jos haluaa tulla tarjotuksi työnantajien työnhakuilmoituksissa. Profiileja on nyt laadittu 35 000. Kuitenkin, vaikka, ei olisi tehnyt tiliä ISTP:hen, voi silti olla yhteydessä työnantajiin.
Työnantajan tilillä käyttäjiä on 38 000. Heille pyritään tarjoamaan korkealaatuisia palveluja, joilla työntekijä on helppo löytää. Järjestelmä tarjoaa listan mahdollisista työntekijöistä. Kaikki työntekijät eivät näy työnantajille suoraan. Jos hakija ei ole rekisteröitynyt ”näkyväksi” työnhakijaksi, ja työnantaja hänestä silti kiinnostuu, työnantajan tulee ottaa yhteys TE-toimistoon saadakseen yhteyden. Opiskelijan tilillä pystyy myös hakemaan työpaikkaa. Järjestelmä ”mätsää” ja laskee prosentit, miten hyvin työ opiskelijalle sopisi. Tarjolla myös osa-aikatöitä, jotka sopivat opiskelijoille. Tilin kautta voi hakea myös itseä kiinnostavia opiskelupaikkoja.

Omaa sovellusta järjestelmällä ei vielä ole, mutta 52% käynneistä tehdään puhelimella. Erityistä tukea tarvitsevia palvellaan vielä heikosti, sillä järjestelmä on vielä monimutkainen. Sitä kuitenkin kehitellään helpompaan suuntaan saavutettavammaksi, mm. ääniversiota ollaan kehittelemässä. ISTP:ssä ei suoranaisesti anneta ohjausta, vaan luodaan työllistämisen alustaa. Ohjausta saa paikallisissa TE-toimistoissa. Siellä on tiloja, joita voi käyttää profiilien luomiseksi, ja neuvontaa saa myös. Erityistukea tarvitsevat saavat tukea omilta ohjaajiltaan. Video-CV ei ole ollut kiinnostava asiakkaiden näkökulmasta, vaikka sitä ollaan kokeiltukin.

Koimme, että vaikka palvelu on samankaltainen suomalaisen systeemin kanssa, se ei vielä ole yhtä toimiva kuin omamme.

Kommentit